22.8.2014

Toiset kynnet ja extemporetki

Jostain syystä olen ollut ehkä aina sitä mieltä että ranskalainen manikyyri on ruma. Liekö syynä olleet omat olemattomat kynnet ja siten kynnelle kykenemättömyys (höhö). Nyt, kun aikaa on vielä ehkä viikko, laitoin leveälle ja päätin kokeilla. Viikkonen siksi, että pääsen töihin, jossa kaikella todennäköisyydellä saavat kynnet taas lähteä. Ja sattui olemaan poikkeuksellisesti omiin näppeihin aika pitkät kynnet. Silps silps ja pari tarraa. Pim. Ei niin paha, mutta ei ehkä vieläkään voi sano lukeutuvansa suurimpiin faneihin.


Peukutus peukkupuun kanssa.


Kuva ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta koska siinä näkyy ystävä Peukkupuu, niin saa kelvata. Ja tätä aasinsiltaa pitkin extempore-retkeen. Jonka varrella siis Peukkupuukin on. Joo.

Metsäsamoilua on tullut harrastettua harmillisen vähän tänä kesänä ja alkavana syksynä tähän mennessä. Lempparilla seikkailupolullakaan ei ole tullut käytyä vielä tänä kesä/syksynä kuin ehkä yhdesti. Uhups ja nyyh. Mutta siellä oli yhäkin melkolailla parasta, kun otti asiakseen käydä rauhassa oman itsen kanssa aistimassa.


Sydän merkkaa viimekesän tärkeää kokemispaikkaa.


Tällä alkusyksyn hetkellä tuntui siltä, kuin polut olisivat olleet metsän verisuonia. Punaisia muun vihreyden keskellä. Vaikutelmaa varmasti korosti myös ilma, joka oli hyvin syksyisen keltainen.


Onko kulkija punasolu, valkosolu, plasmaa vai jotakin muuta?

Pienet asiat. Näyttämöt.


Lopuksi hämärä yllätti yhtäkkiä. Eikä sitä edes tiennyt kaivanneensa metsää niin paljon. Sen ääniä, tuoksuja, energiaa, rauhaa ja inspiraatiota.


"Olen väärässä, mutta väärässä kuin puu..."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti