29.12.2013

Joulupipertelyjen rippeet

Nyt äkkiä ennen kuin uusi vuosi alkaa, on tässä jouluun liittyvät jämät.

Joulukortteja askarreltiin ystävien kanssa porukalla, mikä oli hauskaa. Pakettikortit unohtui käyttää, joten ne jääköön salaisuudeksi ja ensi vuoteen, heh.


Mummolle, mummolle, papalle.

Pipareitakin tehtiin porukalla ja koristelukin oli astetta hassumpaa ystävien seurassa. Tällä erää viimeiset piparit, lupaan.


Hiihtojoutsen! Skeittikoirat! Murha-mamma ja Jaa-nuuskakuukuset!

Kukaan ei varmaan ylläty, että täältä tipahteli erinäisiksi joululahjoiksi helmiräpellyksiä. Pelityypeille sieniä ja muuta mukavaa. Värikkäät puuvillanarut on niin mukavia työstää!


Ystäville, kavereille ja mummollekin.

Nämäkin putkahtivat ilmoille viimehetkillä.

Ystävä antoi soman joulukoristeen joka riippuu lyhdyssä. Kotileijonaa kiinnosti ehkä eniten. Pari ekaa päivää se kurotteli ja moukui välillä taukoamatta. Parahin pölvästi. <3



17.12.2013

Lisää piparia

Joulun odotus on piparin aikaa. Ja piperrysnäperrys = <3.


Aamun kahva + terveiset.

Tällä kertaa experimentalisti pyrki värjäämään valkosuklaata vaaleanpunaiseksi ja keltaiseksi. Internetin syövereistä löytyi vinkkejä suklaan värjäämiseksi jauheilla (koska vesipohjaisen värin yhdistämisestä suklaaseen seuraa kökkelöistä "erkan eilistä jaskaa".. eli ei vaan onnistu).


It's raining cats!

Keltaista varten valkattiin mukavan nätti luomuappelsiini, jonka kuori raastettiin ja kuivattiin mikrossa ennen huhmarointia. Jälkiviisaudella appelsiineja olisi saanut olla enemmänkin, koska keltaisesta tuli melko haaleaa (suhteessa 1 kuori + n.2 riviä Pandan valkosuklaata).

Vaaleanpunainen olikin sitten vähän Strömsömpi juttu. Värin lähteenä toimivat pakastekuivatut mansikat. Eikö kuulosta rapean helpolta huhmaroida suoriltaan? No ei. Aavistuksen oli mansikossa nihkeyttä, joten koemielessä laskin päässä 1+1. Eli jos appelsiinin kuori kuivaa mikrossa nihkeästä korpuksi, miksei mansikatkin. Noh, jotkut saatavat tietää että kokijan matikka oli lukiossa se lyhyt eikä ne mansikat tietenkään kuivaneet, vaan pirut kärähtivät. Kompostikeikka ja uusi perehtyminen pakastekuivattujen mansikoiden rakenteeseen ja sielunelämään.

Kämmötellessä tuli huomattua, että mansikkaviipaleet on "kuoresta" kuivempia kuin "sisäosista". Täten "Kuoren" raastaminen kuivaksi hitulaksi onnistuikin ja nihkeämmät "sisukset" heitettiin suoraan omiin sisuksiin. Punaista kuivaa jauhetta syntyi täten siivilöitynä määrä X ja pieneen suklaamäärään yhdistettynä syntyi haalea vaaleanpunainen. Tai oikeammin sanottuna valkosuklaa, jossa killui punaisia pisteitä. Jälkiviisautena tässäkin olisi saanut käyttää enemmän punaista paremmin erottuvan värin aikaansaamiseksi. Vaaleanpunainen jäikin vähän turhan haaleaksi alkuperäistä käyttötarkoitusta, eli kissojen neniä, varten.


Kaverien ja perheen kiisseleitä (paitsi vaaleanpunaiset ja alakerran ruskea).
Kello kymmenessä Milla-neiti, ylinnä veljekset Jortsu ja San-chan,
kello kolmessa ja viidessä Lyhytjalka-Napsu.

Sekä keltaisessa suklaassa että vaaleanpunahkossa suklaassa oli hieno aromi värilähteen mukaan. Appelsiinisvalkosuklaa sopi myös piparien oman maun kanssa yhteen tosi hyvin, eikä haalea mansikkakaan paha ollut. Tietääpä tämän myötä, että jatkossa voi käyttää reippaammin värijauhetta jos värin tarve yllättää.


Läjä.


16.12.2013

The reverse 100 thing challenge: Hups myöhässä

Huonosta muistista kärsii koko pää.. eiku.
Vakuutan ja vannon, että poistuvat tavarat olivat kasassa jo eilen ja pyhä aikomus oli kuvata ne myöskin, mutta kuinkas sitten kävikään.

Jokatapauksessa kuvassa on lähteväin kaapissa vielä majaileva tavaraläjä. Huonosti näkyvillä on useampikin mappi ja lajitelma eri lehtiä sekä pöytäliinoja yms. tekstiilejä. Pussukassa on sekalainen seurakunta pienempää sälää, kuten yhdet käyttämättömän vihreät piilarit, peilejä, magneetteja ja koriste-esineitä.

Tällä kertaa ei vaatteita (yhtä essua lukuunottamatta).

Ei kuvassa:
Kissan kiipeilyteline, talutushihna ja harja jotka menivät kodittomien eläinten joulukeräykseen.
Sekä suoraan poisheitetyt tavarat, kuten toimimattomia kyniä ja vanhentunutta kosmetiikkaa.

Yhteensä tavaraa kertyi noin 101. Laskin joitakin samankaltaisia tavaroita yhdeksi (kuten haarukat = 1) ja toisaalta esim. poisheitetyt kynät laskin erikseen. Pienimpiä roskiin lentäneitä kikkareita (kuten hienot mutta orvot paperilappuset) en laskenut ollenkaan.


Loppukaneetiksi Renan kommentti: " ... "

Kissaa ei kinostanut (...mukamas, heti kun kamera meni pois, piti käydä pyörimässä tavaroissa).

9.12.2013

Piparia

Perheessä on perinteenä syödä pääsiäisenä mämmiä ja leipoa itsenäisyyspäivänä pipareita. Ja parhaat piparit on äiskän taikinasta eläinmuoteilla otettu. Eikä ne mitenkään kestä aattoon asti.

Joskus koristellaan ja joskus ei. Tänä viikonloppuna tuli heittäydyttyä ihan täysiä ja korkattua koristelussa uusi ulottuvuus. Tämä ulottuvuus on tietenkin keksinnöistä paras eli suklaa.

Kiroilevia kissoja maitosuklaalla sekä yritys turistella suklaa loppuun kunnes oikean ylälaidan räjähdys.

Sekalainen seurakunta. Myös kumppanin tekeleitä (sinisilmä-Weedot, istuva hauva ja Lakupekka)

Oma Rena-murna ja ystävän Silli-ip joutuivat parempiin suihin seuraavan aamun kahveella.


Lopuksi Renan randomsili ja kommentti: "burr-".

Hienon giffin saisi varmasti tästä.

29.11.2013

Askarteluja

Tässä ennen isänpäivää tuli tehtyä ystävän luona porukalla erinäisiä kortteja. Seuraavat kortit menivät papalle ja iskäselle.

Hillittyä ja inside-juttua.


Myös joulukortteja tuli tehtyä, mutta ne paljastettakoot vasta joulun jälkeen. Korttien lisäksi pari helmipiparetta on tehty kavereille. Toiselle käsikoru (arttia vastaan, jee) ja toiselle avainperä puoli vuotta myöhäsenä synttärilahjana.. huups.

Väkerrystä.

Balls!


Ja sitten - tiedättekö sen tunteen, kun jossain näkee kivan idean ja sitä on pakko testata ihan heti!

Kiitokset somasta ideasta cheezbrgr.


...ja sitten sen tunteen, kun ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä...

Teippaisko parvekkeen lasiin vai keittiön ikkunaan, siinä vasta pulma.


...voittaja!

19.11.2013

The reverse 100 thing challenge

Eli haaste, jossa luovutaan 100 asiasta tiettyyn päivään mennessä.

Otin osaa tähän Be more with less -blogin haasteeseen viime vuonna ja koska muistan siitä jääneen hyvän mielen, aion ottaa osaa uudelleen. Oli kumman vapauttavaa luopua niin paljosta - ja lopulta niin pienestä määrästä tavaraa. Ja huomata, miten paljon epäoleellista roinaa sitä onkin säilönyt nurkkiinsa. (Ja kaiken päätteeksi osasta tavaroita tuli vielä kirpparilta tilalle hieman hiluja - extra win-win.)


Googlen kuvahaun mielestä The reverse 100 thing challenge voi näyttää myös... Bidoofilta (sauce: eräs muu challenge.)


Kuten viime vuonna, aion tälläkin kertaa hieman muokata sääntöjä itselleni paremmin sopiviksi:

  • Kerään tavarat tarkoitukselle pyhitettyyn unclutterointikaappiin, josta voin toimittaa ne edelleen sopiviin kohteisiin sitten, kun tilaisuus nousee. Kaikkien tavaroiden ei siis tarvitse olla ulkona asunnosta määräpäivään mennessä, mutta ne on silloin sijoitettuna kaappiin, josta ne eivät enää tule ulos ennen poisvientiä.
  • Otan tavaroista kuvan kun 100 on kasassa, viimeistään 15.12.
  • Tarjoan tavaroita halukkaille ilmaiseksi tai vapaaehtoisella pikkukorvauksella. Lähtökohtaisesti ilmaiseksi. Loput tavarat päätyvät ideaalitapauksessa jossain vaiheessa kirpparille ja huonot kierrätykseen/roskiin.

Ja siinä se, ei kun keräilemään. Loppuun vielä kuva viime vuoden tavaroista.


Poistuivat he.

11.11.2013

Things organized neatly

Eli juttuja hyvässä järjestyksessä. Koska tykkään. Nämä on kokijan omia tekeleitä/asetteluja. (Oikeasti OCD:t ihmiset voivat varautua hermoromahdukseen.)


Kerran oli keittiön vetolaatikko nätisti. (Sittemmin ei niinkään..)

Lasia, valoa ja varjoja.

Hopeariipuksia ja niiden työstövälineitä.

Yhdesti kokeiltuja kesäkurpitsasipsejä (joiden rakenne oli sipsistä kaukana, mutta maku hyvä).

Lehdet.


Löytyi arkistosta muitakin kuvia, mutta moni näyttää liittyvän bentoihin (japanilainen eväslaatikko). Joskus siis ehkä myös tulossa bento-teemainen posti, joka hyvin liki sivuaa myös things organized neatlyä.

Tällä kertaa lyhyestä virsi...

6.11.2013

Lihattoman lokakuun jälkisanat

Sinne se viuhahti.

Oma lihattoman lokakuun tavoite oli olla käyttämättä rahaa minkäänlaiseen lihaan (nauta, sika, kana, kala, äyriäiset..). Hyvällä halulla söin kyllä pakkasesta pois lihallisiakin ruokia, enkä nyrpistellyt myöskään muiden tarjoamien ruokien edessä, oli niissä lihoja tai ei. Koulussa valitsin kiltisti kasvisvaihtoehdon ja ruokakaupassa tuli välillä vähän tuhmasti jaettua ruokaostoksia puolison kanssa niin, että itse maksoin ei-lihaisia ruokia. Pääasiassa.

Toki missään haasteessa ei ole yhtä mielenkiintoista mikään muu kuin epäonnistuminen. Myös tässä.

Kuukauden aikana hairahduin viisi kertaa. Ostin:
  • Kinkku-juusto -croissantteja (vahingossa, vasta kotona syttyi lamppu päässä)
  • Pakastepussin katkarapuja (ihan tahallaan..)
  • Savulohisalaatin (-30% alennuksesta tahallaan)
  • Kanahampurilaisen (en vaivaudu keksimään edes tekosyytä tähän.. tai no, nälkä.)
  • Broilerin fileenuggetit (-30% jälleen, lokakuun viimeisen päivän naula arkkuun).

Tältä näyttää Googlen kuvahaun mielestä Hairahdus.

Kuukauden aikana tuntuu, että ostoskuitteja saattaa olla kertynyt jopa tavallista vähemmän. Tämä lienee oikeasti siksi, että pakastimesta tuli syötyä monen monta rasiaa tyhjäksi. Kuitenkin kaupassa tuntui keskimäärin helpolta ohittaa lihahyllyt. Vaikeinta oli jättää hyllyyn alennus(liha)ruokaa, köyhä opiskelija kun on (ja on se kai luvallista myöntää olevansa köyhä, jos saa opintorahaa vähemmän kuin pelkkä asunnon kuukausi-asumismeno). Kokija on myös erittäin altis vahvoille ruokamielihaluille, josta päästäänkin katkarapuihin.. joo.

Tämä testiluontoinen ja modattu lihaton lokakuu oli kaikenkaikkiaan mielenkiintoista aikaa. Kasvisruokaakin tuli tehtyä muutaman kerran. Toisaalta myös helppoa lohturuokaa - nuudeleita - taisi tulla syötyä vähintään kerran viikossa. Ehkä sitä seuraavan kerran moiseen haasteeseen törmätessä uskaltaisi lähestyä sitä kirjaimellisesti, eli ei söisi sitä lihaa ollenkaan, no matter what. Tällä kertaa kuitenkin olen tyytyväinen pakastimen sisällön pienenemiseen ja ruokaostoksien aktiiviseen havainnointiin.


Tältä näyttää Googlen mielestä Sisällön pieneneminen.


Näinä aikoina kokijan suhtautuminen aikaan on kovin kahtiajakautunut. Toisaalta aika menee liian nopeasti, kun katsoo opparin aikataulua ja pelkää ajan loppumista. Toisaalta se matelee joka päivä hetkittäin, kun soimaa itseään tekemättömistä töistä (tai siistä yhdestä liian hitaasti etenevästä projektista). Sitten taas ajattelee, että ah, jouluruokaa tiedossa, ja toisaalta sitten, että apuva, siihen aikaan pitäisi olla jo loppuvaiheiden toteutus. Ja kaiken takana on nainen. Tai siis vuodenaikamasennus, kaamosmasennus, pimeysherkkyys, mikälie. Eli v*tutta kun on pimeää ja kylmä kokoajan. Ja sehän auttaa tähän aikadilemmaan.. not.


Ja tältä näyttää dilemma (kuvalähde).

24.10.2013

Go outside: mini-mission

Päätin tenttiinlukukiireiden alla ottaa vastapainoksi itselleni pienen mission. Be more with less -blogissa oli jokunen aika sitten tämä ulkoiluhaaste ja nyt päätin kokeilla. Tarkoitus oli muutenkin käydä ystävän kanssa kävelyllä ja kamera sujahti kuin huomaamatta laukkuun mukaan muistilappusen ohella.

Muistilista.

1. Something red.

2. Something alive.

3. Something joyful

4. Something reflective.

5. Something quiet.

6. Something moving. Photobombaava käsi ystävän.

7. Something that you are wearing. Kuvakiitos samaiselle ystävälle.

8. Something geometric.

Kävellessä tuli kuvailtua aika paljon enemmän, kuin mitä haasteessa on kohtia. Oli hauskaa tiirailla ympärilleen tietyllä tarkoituksella, eikä vain porhaltaa menemään hiessä. Synkeän märästä syyspäivästä sai kummasti iloa irti.

20.10.2013

Keychains and bracelets available (translated repost)

I want to offer you a chance to own keychains and bracelets with handmade lamp glass beads by yours truly.

I would like to ask a small compensation, since the lamp glass bead course and the materials cost money (and it takes time and being a student is, well..). You will get a completely unique and made-with-love decoration. You can choose the parts freely.

In the following pic there are the beads you can choose from. They have been paired as an example, but surely you can combine any ones you like the best together. A keaychain holds 1 - 3 beads nicely and in a bracelet there's room for even more if you like. The beads are solid glass, though, so they do weigh some. Therefore a bracelet's ideal number of beads would be also 1 - 3 beads.



There are more pics of these beads in the previous bead post.



Below there are a few examples of the keychains and a bracelet. You can choose to have them in either single color cord or dual colors.


More bracelets and kaychains can be found in a previous craft post.

  • A = Hemp cord. Colors are available in dark brown, white and color changing as in the above pic. Besides those, there is a cool brown color cord (a mid-tone between the dark brown and the color changing one). Hemp cord works well in keychains and is natural.
  • B = Cotton cord. It is available in black, green, red and turquoise blue! Cotton cord is more durable than hemp in a bracelet. You can also opt to combine hemp and cotton cords. If combined, though, the result may not be as smooth as only hemp or cotton cord. 


The labels in the previous pic mean the plaiting technique:

  • "Simple" is flat and even (as in B keychains and the bracelet).
  • "Stripe" is flat and the stripe width can be adjusted as wished. Stripes show well on a bracelet. Requires two different color cords.
  • "dna" is corkscrewed and looks great with two colors. Because it's three-dimensional, it works better on kaychains.

There are also other plaiting techniques which you can see if you click the link on the previous pic. Feel free to ask if you see a technique you'd like or a specific combination of techniques. Almost all kinds can be done.

The basic length of a bracelet is about 18 cm (when it is tied around the wrist). It can be tied looser as well. If you wish for a smaller circumference, just ask.



The prices are as follow:

A keychain with 1 bead: 12€, extra beads are 3€/bead

Small dangly beads (as in A keychain): 0,5 €

A bracelet with 1 bead: 14€, extra beads are 3€/bad

As an example, the keychain (A) in lower right corner in the previous pic would cost you 15,5 €.

Payments with Paypal, please. If we know eachother (IRL) and we can see seometime, cash works too. I'll send you more information on email when you enquire about an order. I can send your pieces to you by mail. Enquiries to the email:  nahkasiipipay (at) gmail.com


Ps. I will update the numbered beads pic if beads are ordered.
Pps. Disclaimer: It is advisable to take off the bracalet when you shower to keep it neat for longer. The hemp cord might shrink a bit if it gets wet. Because both hemp and cotton are organic materials, they will eventually deteriorate and break. Usually the glass beads are still in pristine condition and can be reused.

12.10.2013

Avaimenperiä ja käsikoruja saatavilla

Haluan tarjota teille, ihmiset, mahdollisuutta omistaa tekemiäni helmiä avaimenperien ja käsikorujen muodossa.

Koska helmikurssi ja materiaalit maksavat jotakin (ja koska askartelu vie aikaa ja opiskelijana ei ole helppoa), toivoisin pienehköä rahallista korvausta. Sitä vastaan saat täysin uniikin ja rakkaudella tehdyn helmikoristuksen itsellesi. Avaimenperään tai käsikoruun saat itse valita mieleisesi ainekset.

Kuvassa on valittavana olevat helmet. Niitä on paritettu esimerkin vuoksi, mutta toki niitä voi yhdistellä miten lystää. Avaimenperään mahtuu 1 - 3 helmeä ja käsikoruun enemmänkin (koska helmet ovat lasia, painavat ne kuitenkin jonkun verran, joten käsikoruun voisi suositella myöskin 1 - 3 helmeä).


Helmistä löytyy lisää kuvia edellisestä helmipostauksesta.


Seuraavassa kuvassa on muutama esimerkki avaimenperistä ja käsikorusta. Kaikista saa joko yksivärisen tai kaksivärisen oman maun mukaan.


Lisää koruja ja avaimenperiä löytyy askartelupostauksesta.

  • A = Hamppunarua. Väreinä kuvassa näkyvät tumman ruskea, valkoinen ja liukuvärjätty. Niiden lisäksi löytyy viileänsävyistä ruskeaa joka on liukuvärjätyn ja tummanruskean väliltä. Hamppunaru sopii hyvin avaimenperiin, on luonnonmukaista ja lopulta maatuvaa.
  • B = Puuvillanarua. Väreinä mustaa, vihreää, punaista ja turkoosin sinistä! Puuvillanaru on käsikorussa hamppua kestävämpää. Puuvilla- ja hamppunarua voi myös yhdistää. Yhdistelmästä ei välttämättä tule yhtä tasaisen näköinen, kuin yhdestä narumateriaalista.


Kuvan nimeykset tarkoittavat punonta/solmintatekniikkaa:

  • "Simple" on tasaista ja litteää (B-koruissa).
  • "Stripe" on litteää ja raidoista saa minkä levyiset tahansa. Käsikorussa raidat näkyvät hyvin. Vaatii kaksi väriä.
  • "dna" on kierteistä ja näyttää kaksivärisenä hienolta. Kolmiulotteisuuden vuoksi sopii paremmin avaimenperiin.

Myös muita solmintatekniikoita löytyy ja mallikorujen kuvatekstin linkin takaa voi bongata niitä. Saapi kysellä, jos jokin muu tekniikka, tai jokin tekniikoiden yhdistelmä miellyttää silmää. Melkeen kaikki onnistuu.

Käsikorun "perusmitta" on n. 18cm (ranteen ympärillä kireimmillään). Sen saa myös solmittua löysemmälle. Jos toiveena on lyhyempi mitta, sekin onnistuu kysymällä.



Hinnat olisi kutakuinkin seuraavat:

Avaimenperä hamppu- tai puuvillalangalla (tai yhdistelmällä), 1 helmi: 12€, lisähelmet 3€/kpl.
Pienet hiipukkahelmet avaimenperän perään (kuten A-malleissa), 0,5€

Käsikoru hamppu- tai puuvillalangalla (tai yhdistelmällä), 1 helmi 14€, lisähelmet 3€/kpl

Täten esimerkiksi oikean alakulman mallikorun (A) kaltainen avaiumenperä lähtisi hintaan 15,5 €

Maksuja toivotaan Paypalilla, tilisiirtona tai naamakkain käteisellä jos ollaan tuttuja. Tarkempia tietoja laitan sähköpostilla, kun vastaan sinulle kyselyyn. Korut ja avaimenperät voin lähettää postitse, jos ei naamakkain tunneta. Kyselyt osoitteeseen nahkasiipipay (at) gmail.com


Ps. Päivitän numeroitujen helmien kuvaa sitä mukaa, jos helmiä tilataan.
Pps. Disclaimer: Käsikoru kannattaa ottaa suihkun ajaksi pois, jotta se pysyy pitempään siistinä. Hamppunaru saattaa kutistua hieman jos se kastuu. Koska puuvilla ja hamppu ovat orgaanisia, tulevat ne luonnostaan joskus tiensä päähän. Yleensä helmet ovat yhä kuitenkin priimakunnossa, jolloin ne voi käyttää uudelleen.

10.10.2013

Runoja Rosenlewissa: jääkaappirunoista jäätävimmät - osa 2

Esteettinen sanakauneus jatkukoon rumasti.

À la Kokija sekä sen veli (muistaakseni).

À la Ystävä.

À la Kokija sekä Ystävä.

À la Kokija sekä mahdollisesti joku muu (?)

À la Poikaystävä.

À la Ystävät ja ehkä myös Kokija itse (?)

Se siitä tällä erää. Toki runoja on aikain saatossa syntynyt paljon enemmänkin, ja myös erinäisten ystävien jääkaappien oviin. Mistähän syystä ainakin Kokijalta kaikki törkeimmät tuotokset tuppaavat syntymään ihan muihin kuin omaan jääkaapin oveen...

9.10.2013

Runoja Rosenlewissa: jääkaappirunoista jäätävimmät - osa 1

Koska ruonosuonessa verenpaine tykyttää paitsi jääkaapin omistajalla, myös vierailla. Osassa 1 on lähes kilttejä runoja ja toisessa osassa tulee olemaan myös vähän rumempia sellaisia.

À la Ystävä.

À la Kokija.

À la sama Ystävä kuin ensimmäisessä.

À la Kokija.

À la Kokija kanssa toisen Ystävän, sana kerrallaan vuorotellen.

Klassikko.

Kissaa aina kiinnostaa.