8.10.2013

Lasihelmeilyä

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna oli kansalaisopiston lasihelmikurssi jolla olin ystävän kanssa. Tämä oli siis kokijan toinen lamppulasihelmikurssi ikinä. Ja tykkään hommasta edelleen paljon, mukavaa pikkutarkkaa näpräystä ja kauniita tuloksia. Ainakin osa. Toki mukaan mahtuu sekasikiö-floppejakin, kuten aina, mutta mikäs sen riemukkaampaa. ^^


Kuplahelmiä tein tällä erää viimekertaista enemmän. Pokepallosta piti alunperin tulla sieni, mutta kuinkas sitten kävikään.

Tällä helmeilykerralla ystävän kanssa yhteisiä lasitankoja oli useampia värejä ja sävyjä, kuin viimeksi. Alunperin piti kuluttaa edellisen kerran tangot loppuun, mutta taisimme lähteä kurssilta kotiin kassissa enemmän lasitankoja, kuin sinne mennessä.. hups. Toisaalta oli mukava yhdistellä edelliseltä kerralta tuttuihin väreihin uusia värejä. Tällä kertaa tuli myös enemmän leikittyä läpikuultavien ja opaakkien (läpikuultamattomien) yhdistelemisellä.


"Suomuhelmi" on kenties kurssin lempparini, ehkä myös monimutkaisin ja aikaavievin tekovaiheessa.

Tarkoitus oli myös tehdä paljon sienihelmiä edellisen kerran yksittäisen tapauksen malliin, mutta niitä ei lopulta tullutkaan kovin montaa, ja punaisia muistin thedä vain yhden.. oho. Kovin persoonallisia yksilöitä niistä joka tapauksessa tuli, hehe.

Tällä kertaa selailin myös lasihelmikirjoja ja testailin omin päin uusia tekniikoita. Se oli hauskaa, vaikkei kyseisistä helmistä monikaan lopulta vastannut kirjan mallihelmiä...


Koko viikonlopun helmisaalis yhdes' koos'.

Muutamalle helmelle on jo mielessä käyttötarkoitus ja kohdehenkilö. Luultavasti näistäkin, ainakin osasta, muotoutuu avaimenperiä ja käsikoruja. Ainakin. Ja helmikurssille on päästävä taas uudestaan, sen verran ihanaa pyörittelyä se kaikessa luovuudessaan on.

Loppukevennyksenä todistusaineistoa lamppulasihelmen väkertämisestä itse teossa.


Syntyi sieni. (Kuvasi ystävä.)

3.10.2013

Askarteluja osa 2

Jatkumo on syntynyt.

Nämä pipertelyn lajit alkavat olla kokijalle ykkösosan juttuja tutumpia. Ammatinkin puolesta aloittakaamme kangasnäpertelyillä (ja pikkuisen piirrolla). Käsin pikkutarkkojen pistojen tekeminen on välillä mukavaa.

Ystäville on nykerretty huovasta pieniä eläimiä. Myös kortti.


Kangasta on päässyt käsittelemään myös mukavan työharjoittelun varjolla. Siellä sain piirtää ja maalata kankaille omia töitä (oikean työnteon lomassa). Kuvassa on osa tilkuista, joista jotkin ovat jatkojalostuneet myöhemmin muun muassa piirtöpöydän säilytyspussiksi ja sketchbookin kansiksi.

Ystäville ja itsellekin.


Kankaasta paperiin. Korttien tekeminen on kivaa nyhräämistä riippumatta siitä tekeekö kaiken alusta asti itse vai käyttääkö valmiita elementtejä. Kortteja onkin tullut tehtyä.. noh, melkoisesti. Tässä muutama tussein, vesivärein, vesiväritussein, kartongein, seinätapetein, valmiskoristein ja leimoin toteutunut yksilö.

Ylärivi ystäville, alarivi tilauksesta/sukulaisille.


Ja kun luovista taiteista on alettu pakista, niin luovuus saattaa joskus huipentua vaikkapa ystävän keittiön seinään (luvan kanssa, kylläkin). Ukulelelaiskiaisen syntyyn on saattanut vaikuttaa yömyöhä ja hillittömyys ystävän kanssa. Pöllö "Mr. Owl" oli tiiviin yhteistyön tulos.

Yksityiskohtia koko seinän piirruskavalkadista.


Edes jollain tasolla vakavasti otettavaa realismia on tullut yritettyä koulun ihanilla piirrustuskursseilla. Rakastan piirtää varpaita. <3 Ja karvaa. Muun muassa.

Akryylimaalia (vas.) ja pastelliliitua (oik.). Yllättävästi joskus niillä **ttumaisimmilla tekniikoilla saa lopulta hienointa jälkeä.


Ja loppukevennyksenä kissa saa joskus uteliaisuudesta ansionsa mukaan.

"No mitäs siinä tölläät ja hihität?!"

2.10.2013

Askarteluja osa 1

Koska näpräily ja pipertely on hauskaa. Ja aikain saatossa on tullut koitettua kaikenlaista sekä eri kursseilla että itsekseen. Tämä julkaisu tulee kahdessa osassa, koska sörssäilyä on tullut tehtyä suhteellisen paljon, eri tavoin. Ensimmäisessä osassa liikutaan tavallisten harrastusten ja ammattien ulkopuolella (paitsi ruokakuvan osalta, ehkä).

Asiaan.

Ruokapipertely on hauska harrastus ja siitä saattaa ilmestyä oma posti jossain vaiheessa. Ensihaukkaukseksi paljastan kuitenkin pari helppoa ja herkullista onigiri-näpertelyn tulosta. Muistaakseni täytteenä oli umeboshi-luumut.

Tunteikkaat riisipallot päätyivät kitusiin eväinä.


Ja vallan muunlaiseen aiheeseen seuraavaksi: lasiin. Kansalaisopiston lasinpuhallus- ja lasihelmikurssit ovat olleet parhautta...

Lasinpuhallustöitä ja kierrätyslasia.
Lamppulasitekniikalla tehtyjä helmiä.

...ja lasihelmistä on ollut vapaa-ajalla mukava nykertää koruja ja avaimenperiä. Punonnassa ja solmimisessa on käytetty puuvilla-, hamppu- ja paperinaruja.

Seassa myös joitakin valmishelmiä ja muovisia helmiä. Suurin osa helmistä kuitenkin Made By Self.


Ja kun koruista puhutaan, on myös hopeasavikurssilla tullut käytyä. Hopeasavilientä sivelin lehtien päälle ja savimassasta muotoilin riipuksen (ei kuvassa).

99,99% hopeaa voi käyttää nikkeliallerginen kokijakin huoletta. Sukulaisia/ystäviäkin on rangaistu koruilla.


Ja sitten toisenlaiseen, hieman orgaanisempaan aiheeseen. Ehkä noin kerran olen leikkinyt parturikampaajaa ilman minkäänlaista kokemusta moisesta. Liskolle naureskeltiin myös ulkomailla.

Nuoren miehen naamaan iski kaunis sensuuri.

Askartelut jatkuvat toisessa osassa lähiaikoina.

1.10.2013

Leijonia!

Leijonat kuvastaa kaikkia kissaeläimia ja minähän rakastan niitä. Leijona on myös horoskooppimerkkini (lohikäärmeen ohella), vaikken kaikkein tyypillisin leijona-horoskooppi-luonne olekaan.

Kokija ja improvisaationa syntynyt tussileijona (2011, Olohuone).

Kissapetoja on myös kiva bongailla eri ympäristöissä...

Kokija snorlaxeissaan kohtasi funkin graffitileijonan (2011, Turku).

...etenkin ulkomailla.

Amsterdamista löytyi jos jonkinlaisia. Mukaankin tarttui pieni pehmo. (2011).

Joskus poikaystävä saattaa bongata kokijan itse esim. Assemblyilta leijonoimasta.

Villin (alkoholittoman) luontokappaleen bongasi poikaystävä kamerallaan (2012, Helsinki).

Kaukomailtakin löytyy leijonia (myös tiikereitä oli livenä parissa eri paikassa).

Leluja, mukeja, patsaita ja olutta. Kaikki paitsi olut löytyi ehkä tripeimmästä huvipuistosta ikinä (2012, Thaimaa).

Ruotsi, tuo leijonien paratiisi.

Niitä oli kaikkialla kaupunkiarkkitehtuurissa. Myös leluina, lastenvaateprinttinä ja jopa lempiherkussa, suklaassa <3 (2012, Tukholma).

Leijonan voi bongata myös maiden välisessä risteilyliikenteessä.

Mahdollisesti Viking Linen laivalla (2012, Merellä).

Ja lopuksi oman kotileijonan voi takuuvarmasti tavata aamuisin makuuhuoneessa.

Rena loikonaan (2013, Sänky).

26.9.2013

Pahan olon filmejä

Tässä edellisenä talvena tuli katsotuksi Food Inc., jonka tällä hetkellä voi katsoa Docventuresin sarjassa dokkareita, jotka kaikkien pitäisi nähdä. Siitä jäi jonkun verran paha olo, ja halu vältellä etenkin pikaruokaa ja muuta yleisesti tehotuotettua kamaa. Koska haastuin Docventuresin Lihattomaan Lokakuuhun (ainakin vähentämällä jo hillittyä lihansyöntiä), tuli aihe taas ajankohtaiseksi.

Siinä samassa rytäkässä poimin linkin, joka johti toiseen pahan olon dokumenttiin tehotuotantoa sivuten. Tässä dokkarissa katsotaan eläinten kohtelua laaja-alaisemmin, vaikka samaakin löytyy. Earthlings on vapaasti katsottavissa netissä, mutta kannatta varautua pahoinvointiin, etenkin jos eläinrääkkäysvideot tekee huonoa. Ja sitähän eläinten kohtelu helposti on, kun raha ratkaisee ja ihmiset kieltää eläinten kokeman kärsimyksen. Toki dokumenttia voi kritisoida myös osittaisesta mustavalkoisuudesta, onhan sen tarkoitus herättää kohua. Silti pääväittämät saavat ajattelemaan ja todistusaineisto on silmillä inhottavankin tarkkana.

Ainakaan tämä kokija ei halua omistaa minkäänlaisia turkiksia tai nahkoja. Tämän dokkarin jälkeen vielä edellistäkin vähemmän (lieneekö kaapissa edes nahkakenkiä). Inhottaa myös sellaisten ihmisten lemmikkipolitiikka, josta todisteena on eläintalot täynnä kodittomia. Dokumentissa oli myös surullisen tuttuja juttuja. Esimerkiksi taannoisella viimejoulun Thaimaan matkalla tuli omin silmin ihmeteltyä muun muassa pienen norsun ahdistusta ja pelkoa tajuamatta mitä se oli. Ingorance was bliss?

Pikkukaveri ei vaan lakannut heilumasta (liikettä ei tässä valitettavasti/onneksi näy).

Viime aikoina on tullut muutenkin katseltua erilaisia dokumentteja. Myös pahan olon. Tai oikeastaan melko paljon ajatuksia tavalla ja toisella herättäviä. Esimerkiksi Vicellä riittää dokkareita ja "dokkareita" laidasta laitaan. Yksi ehkä tähän mennessä eniten kuvotusta aiheuttanut dokumentti aaseihin liittyen ei ollut millään tavalla hauska, vaikka kuvauksesta hyväuskoisesti niin ajattelinkin. Jos siis paha olo houkuttaa, kannattaa (tai siis ei kannata) hakaista Viceltä esimerkiksi dokkaripätkiä aaseista, heroiinista, krokodilistä, prostituoiduista, itsemurhametsästä tai Colombian viemäreistä.


Minkään näiden pahan olon filmien ohelle ei välttämättä kannata varata pientä naposteltavaa.

24.9.2013

Yours truly: typerimmät omakuvat sekä kissakevennys

Koska miksei? Sitä ehtii näyttää monella eri tavalla hoopolta aikojen saatossa...

Keskellä kuva lasihelmien valmistuskurssilta, jonne palaan tällä viikolla! Alaoikeat kuvat valottavat vähän lukuisia tukanvärjäysoperaatioitani. Pandasilmät meni pääkallonaamarin alle. Muissa kuvissa olen vain urpo parhaaksi katsomallani tavalla.
Peltorit ol pop kesällä 2013.
Virallisesti kissaakin kiinnosti. Ainakin tykillä seinään heitetty Assemblystreami (toimiessaan).
Viralliset esittelyt olkoot nyt täten suoritettu. Koska kokija on kissan omistaja, on todennäköistä että jatkossa hänen jalosta häntäisyydestään pääsee nauttimaan uudestaankin...

23.9.2013

Vaeltelun iloja

Kuten profiilin puolella listattua, voi lukea harrastuksiini kuuluvan vaeltelun. Tällä tarkoitan ulkona kävelyä, metsässä retkeilyä ja uusien luonnon kolkkien tutkimista. Männäkesänä löysin metsäpolkujen riemut. Aluksi pyörällä ja sitten kävellen. Pyörällä tuli tosin sotkettua myös asfalttiteitä ja muista maastoja, mutta kävelyyn parasta on ehdottomasti metsän polut, muurahaisten valtatiet. Sillä jos polut kuuluisi sille, joka niitä eniten tallaa, olisivat ne kaikki muurahaisten omia.

Seikkailu alkaa tästä!
Metsän aarteita...
...monenkirjavia.
Suuri Käpyjen Antaja on yksi parhaista puista jonka kanssa jammailla. Mukavasti vinossa, kuten kokijakin. 
Suuren Käpyjen Antajan juuretkin ovat kuninkaalliset.

Metsässä olen vieraana, kylässä. Aina riittää katseltavaa ja aistittavaa. Elämää ympärillä.

Nyt syksyn tullen kaikki on taas erilaista. Illalla hämärtyy nopeasti ja kosteilla kivillä voi liukastua. Punainen syrjäyttää vihreää ja on kuin kävelisi värikkäillä konfeteilla... nää on näitä vaeltelun iloja. <3

21.9.2013

Faces in places

Bussin tarjottimessa isonenäinen tyyppi.

Matkalaukkuni on jatkuvasti hämmentynyt.

Kaverilla on mielenvikainen kahvinkeitin.

Jokin tietokoneen osa. C__C

Sisäpuolelta nähtynä ilme muuttuu.

Halvat huvit?

20.9.2013

Declutter... -haaste - näin se meni

1. päivä:
Tunti jäi liikkumatta, hups. Toisaalta päänsärky piinasi.

2. päivä:
Tunnin liikke olikin 45 min... hmm, close enough.

3. päivä: 10 minuutin hiljainen istuminen vaihtui 10 minuutin hiljaiseksi makoiluksi poikakaverivahvistuksella... toimi niinkin. Piirtely innosti ja tein sivullisen koira-sketchejä!

Nopeita sketchejä.


4. päivä: Tämä oli sallittu säännöistä lipsumispäivä, mutta lipsuin vain illalla ruoan osalta, koska tuparit ja amnamnam herkkuja. Ja tavallaan piirtelyn osalta, koska tein sketchin ennen unille menoa, yöllä, seuraavan päivän puolella... well, close enough.

5. päivä: Onnistuin viimein tekemään kaiken säänöjen mukaisesti.

6. päivä: Kaikki tuli tehdyksi. Ruokapuolella tosin luovin, koska oli illalla liikuntatapahtuma. Sekin kyllä luki jo säännöissä, joten bueno. Iltainen tuhertelu tuotti muutaman kiärmeksen.

Puolikkaalle A4:lle ei paljoa mahtunut.



7. päivä: Heti aamusta tajusin, että olin parinn viimepäivän täysin unohtanut ottaa yhteyttä ja sanoa mukavia asioita ihmisille, hups. Korjasin. Muuten hyvä päivä, mutta yleinen kipeily pudotti tunnin liikunnan pois. Ja illalla sama piirtely jatkui kera monien referenssien.

Paperit täyttyy. Porot yllättivät hauskoilla muodoillaan!


8. päivä: Kaikki tuli tehtyä. Pääsin yhden kolmesta tenttikirjasta loppuun! Vaihtelun vuoksi turailin hiirellä päivän piirron Sketchiin (jossa, huomaan, olin aktiivinen vuonna 2010.. hups).

Galleriaa kurkkaamatta suoraan piirtämään. Löytyihän sieltä vielä vanhoja tuttuja naamojakin!


9. päivä: Kaikki muut tuli tehtyä, paitsi ei yhtään TODO-listan kouluhommiin liittyvää juttua.. noh, saan jälleen syyttää päänsärkyä. Ja oli sitä illlalla menojakin...

10. päivä: Viimeisen päivän kunniaksi pinnistin kaikki haasteen kohdat tehdyiksi. Viimeisen kivan asian sai kuulla äiti ja päivän piirto tapahtui uudella valkotaulutussilla neitsyelle valkotaululle. Oppariaihekin jalostui sen verran, etä lasken yhden kouluhomman tehdyksi. Jehee!


Loppusanaset:
Mielenkiintoinen haaste. Jännää oli huomata, että jokapäiväiset vatsalihakset, venytykset ja 10 minuutin "meditaatiot" tuli tehdyksi tosi helposti. Kissakin arvosti 10 minuutin rauhallista syliä jossa pöristä. Samoin jokapäiväinen unclutterointi oli mukavaa ja paikkoja siistiytyi nopeasti ja helposti (vessan korurasia, yöpöydän laatikot, vaatehuoneen lisäkirjahylly, työpöydän laatikkoja jne.). TODO-listojen teko oli muuten todella tyydyttävää tällaiselle huonomuistiselle ja visuaaliselle ihmiselle, ah. Ja osalta niiden ansiosta kouluhommatkin eteni, kun pyrki tekemään edes yhden täpän koululistaan.. vaikka pienenkin, tarkasti määritellyn homman.

Kivan asian sanominen sen sijaan osoittautui vaikeaksi ja jopa unohtui. Ihmisluonnetta vai ekstroverttiyttä, jaa-a. Harjoiteltavissa. Myös joka päivä tunnin liikunta osoittautui mahdottomaksi jos sattui päänsärkypäivä, jolloin illat tuli vietettyä sängyssä potemassa.. realistisempi tavoite olisi ollut "liiku joka päivä" tai "käy ulkona joka päivä".

Haasteen loppupäivinä rupesi kyllä tekemään mieli lipsua säännöistä ja taisinkin vahingossa juoda muutaman kupposen kahvia ja teetä liikaa, sekä paristi omenan tai muun välipalan. Toisaalta välipalat oli terveellisiä, joten ihasma. Niin ja luin myös omien tapojeni mukaisesti lämpimään ruokaan kuuluvaksi jälkkärikahvit. Ja lämpimästrä ruoasta meni parina päivänä kermaviilidippi ja vihannekset...

Ehkä haasteen onnistuminen on lopulta katsojan silmässä. Tai kokijan.. jossain elimessä. Noh, hauskaa oli! Mitähän seuraavaksi...

ps. TL;DR: Osa onnistui ja osa ei, koin silti onnistuneeni. Hauska elämys.

16.9.2013

Declutter your world in 10 days -haaste

Välillä on kiva inspiroitua. Välillä on kiva haastaa itsensä. Tällä hetkellä opinnäytetyö on aluillaan ja elelyyn ja tekemiseen tarvitaan joku rytmi kesälomailun jälkeen.

Be more with less -blogin seuraajana otin osaa declutterointihaasteeseen ja puoliväli on nyt käsillä. Haasteena on keksiä itselleen säännöt kymmeneksi päiväksi, joiden avulla testata hyviä elämäntapoja nyt, heti, tässä. Valita mikä on tärkeää ja haastaa itsensä.

Omien sääntöjen keksimisessä tuhisi nokka vain yhden yön verran, ja heti seuraavana aamuna haaste sai alkaa.

Jääkaapin ovessa sääntöjä muistaa vilkaista joka päivä.


Suunnilleen suomeksi sääntöni siis menevät näin:

SHAPE UP
Ruoka: 2 lämmintä ateriaa päivässä. Ei turhia herkkuja. Aamupala ja kaksi välipalaa. Lisää kasviksia.
Liike: Vähintään tunti liikettä päivässä. Vähintään yksi setti vatsalihasliikkeitä. Venyttelyt.
Uni: Vaihda tyyny. Ei kofeiinia illalla klo 9 jälkeen.

PARE DOWN
Koti: Ei turhia ostoksia. Unclutteroi yksi paikka tai 5 minuuttia päivässä.
Työ: Siivoa työpöytä. Tee vähintään yksi tehtävä päivässä. Pidä rasti-ruutuun -listaa joka päivä.

TUNE IN
Aivot: Istu hiljaisuudessa/meditoi 10 minuuttia päivässä. Piirrä jotain joka päivä.
Sydän: Ota yhteyttä johonkuhun joka päivä. Sano jotain positiivista yhdestä henkilöstä hänelle joka päivä. Rakasta joka päivä, kissaa ja poikaystävää.

*Annoin itselleni luvan soveltaa haastetta ystävän tupareissa ja liikuntatapahtumassa ruoan osalta, kofeiinittoman illan osalta ja tarkan ostosten kyttäämisen osalta.



Sillai. Mutta koska nyt ollaan haasteen puolivälissä, voi jo myöntää, ettei kaikki ole mennyt ihan suunnitellusti, niinkuin ei elämässä muutenkaan. Mutta mikäs sen mukavampaa. Ainakin itsetarkkailu prosessissa on ollut antoisaa ja ehkä niskatkin alkavat pehmetä venyttelyjen ansiosta...