29.4.2014

"...Lion around brown and gray."

Nyt se on palautettu. Opinnäytetyö. Sitä luuli, ettei koskaan pääsisi viimeisen leijonakuvan tasolle, mutta nyt taidetaan olla siellä:

Oppariprosessia hyvin kuvaava koko kuvasarja täällä. <3.


Kotileijona on ollut koko projektista ilmeisesti samaa meiltä, kuin itsekin ajoittain on tullut oltua. Oli nimittäin selkäesti kohdistettu mielenilmaus tämä seuraava. Opus-uhri: Vientikaupan maksuliikenne ja rahoitus.

Myös yläreuna näytti yhtä järsityltä.


Onneksi edessä häämöttää valmistuminen ja sitten - kukaan ei tiedä mitä. Voi olla, että aluksi tiedossa on sitä samaa, jota ystävälle toivoteltiin toisen ystävän kanssa kotiviinin ja itsetehdyn etiketin johdolla.

Silkkikanahan se siellä.


Ja tällä kertaa urpoin kissakevennys vähään aikaan. Hyvän piilon oli keksinyt. Hetkosia sai ympäri asuntoa kiertää ja huhuilla ennen kuin urnutus paljasti piilopaikan.

Sohvanpäällinen eli kissan riippumatto?




23.4.2014

Manda-like

Jostakin syystä mandalamaiset kuviot kiehtovat tänä keväänä. Tekisi mieli kirjailla kakkuja, keksejä ja jalkoja. Tavallisten vihkosten ja asfalttipihojen ohella. Jälkimmäisiä riipustuksia syntyikin pari päivää sitten.


Ankkamandala. Tai ehkä tipusellainen, pääsiäisen aikaan.

Silmämandala. Tai ystävän mielikuvan perusteella avaruusolentosellainen.

Pikkumandalat. Liitupätkien loppuunsuhauksia vapaalla kädellä.


Näistä ankkakuvio oli suurin, kuvista voi ehkä vähän nähdä skaalaa jos oikein tiiraa. Olisi ollut paras kuvata yläilmoista ja oikealla kameralla kännykän sijaan, mutta paremman puutteessa.. . Näiden ohella maa sai lisäksi muita randomräpellyksiä ja ystävien taiteiluja siinä samalla.

Kyllä on ollut pari päivää jalat ihmeen kipeinä kyykkimisestä. Husp. Ehkä pitäisi useammin vandalisoida ympäristöä. Hauskaa oli yrittää käyttä päätä ja keksiä, miten ympyröistä sai suuria ja symmetrisiä. Pölynpyyhin Swifferin pätkistä koostuva varsi pääsi elämänsä parhaaseen käyttöön pyykkinarun keralla ;D

...

Hmm. Kun tämä blogi perustettiin, oli kirjoittaja-kokijan opinnäytetyö pahasti vaiheessa ja blogin taka-ajatuksena olikin aikaansaada spontaaniakin tekstintuottoa. Nyt kun työ on loppumetreillä, on hauska huomata, ettei blogin kirjoittelu taidakaan olla loppumassa yhtäaikaa opparin kanssa. Vaikka kissakevennys muuta haluaa väittääkin:


"It's time to stop posting." -Rena

10.4.2014

(Lamppulasi)helmee

Helmikurssi tuli, oli ja meni jälleen. Siellä tuli ystävän kanssa oltua, tehtyä ja nautittua. Nyt on kourassa läjällinen helmiä, helmiä ja helmiä.


Kaikki yhdes koos.

Tällä kertaa tuli pyöriteltyä aiempaa enemmän hahmohelmiä: tassuja, hauvoja, nalleja ja ankkoja. Ja uutena juttuna frittihelmiä, eli noita valkopohjaisia, joissa on värikästä "rouhetta". Ja olihan uutta myös siniset sydän/perhosen siipi/lehtiköynnös -helmet. Muut taisikin olla vanhoja tuttuja ja variaatioita niistä.


Swirly rainbow.

Paras valaistus = kevätaurinko. Tekee värikkäille helmille hyvin oikeutta. Tuli muuten huomattua, että mitä useammalla helmenkikerryskurssilla sitä on käynyt, sitä enemmän tulee käytettyä opakkeja, eli läpikuultamattomia laseja. Ja hmm, tällä kertaa on vaikeampi sanoa, mikä tai mitkä helmet olisi omia suosikkeja.


Spring Summer beach light play?

Helmistä voi ehkä huomata, että tämä kurssi on kevään heiniä, koska kirkkaita ja vaaleitakin värejä on melko paljon. Tuli yllätettyä itsensä diggailemasta myös kelta-oranssi-punaisesta väriskaalasta, vaikkei se tavallisesti olekaan suurimpia suosikkeja. Kevättä Kesää rinnassa?

Näidenkin helmien kohdalla etenkin ystävät, kaverit ja sukulaiset saavat esittää helmikoru-/avainperätoiveita itselleen edellisten tyyliin. Ja kyllä muutkin paikalle tupsahtaneet saavat! Jonkinlainen pieni korvaus on sallittua, mutta mikäli näitä ei moni halua, niitä tulee ilmestymään milloin minäkin lahjuksena milloin kenellekin, hehe.

Lopuksi perinteinen katsu-kevennys.


Mm tasty toebeans - wait, shit, it's poop.

30.3.2014

Suolaista ja makeaa

Näkerrysvietti on suuntautunut viimeaikoina pursotinpussin läpi muffinsseihin. Haaveilin viikon-pari hifistä pursotinpussista ja tylloista, mutta marketissa sorruin kolmen euron kertakäyttöisiin (mistä lompakko kyllä oli ihan hyvillään).

Vaikka yhä kaihoankin suuremman tyllavalikoiman perään. Sellainen iso pyöreä ainakin olis jeba, kun tuossa on vain kaksi eri kokoista tähteä ja pieni pyöreä... mutta kyllä näilläkin alkuinnon saa tyydytettyä. Ja tyydytetty on:


Rups rups.

Ystävän taannoisiin foliohattutuparikekkereihin leipasin ja rupsottelin itse sävellellen salami-pinaatti-juusto-muffinsseja juustomönjällä. Tai teeman mukaisesti paranoiaa aiheuttaen, "leivonnaisia, lienevät suolaisia ja sisältänevät mm. nisäkkään lihaa". Ja sahrami pääsi aitiopaikalle kaiken kukkuraksi. Oli muuten suolaisten muffinssien teon neitsyys tämän myötä menetetty.


Turs turs.

Muuten vain makeanhimoon syntyivät porkkanamuffinssit tänään. Tursotetta tuli yllättäen liikaakin, vaikka ohjeessa neuvottiin vielä suurempi määrä, kuin mitä tuli tehtyä. Ystävät tulivat onneksi tuhoamaan jokusen.



Tuntuu muuten siltä, että kesän tuloa ei voi estää. Vaikka aamulla ensikerran ikkunasta ulos katsoessa taivaalta leijaili jokunen lumihiutale, oli kuitenkin aurinkoista ja jopa niin lämmintä, että parvekkeen ovea saattoi pitää auki koko päivän. Ja se paras kesän tulon tunnelma on jo täällä: kuivan asfaltin tuoksu <3


Riihimäki 2010.

27.3.2014

Sekalaista settiä

Allekirjoittaneen työharkka on suoritettu, jeeje. Sieltä tämäkin otos:

Nasselaukku muhii liemessä.


Enää opparin tiristykset loppuun. Ilmeeni kun homma enää itsestä kiinni:

wtf?


Ehkä sitä joskus tulee valmiiksikin tästä koulusta! Ilmeeni kun can't wait!:

Mielenvikaisen kahvinkeittimen omistajan mahtava kirpparibongaus.


 Ja kesäkin alkaa kurkkimaan. Viimeinen taannoinen näpsäys jääköön kuva-arvoitukseksi:

Rorschach voisi olla ylpeä tästä löydöstä?


Eteenpäin!

15.3.2014

Omatoimihaaste (11)

Ystävä täytteli blogissaan 11 kohdan haastetta ja vaikken tullukaan haastetuksi, päätin silti kaapata haasteen itselleni, huahaha~

Tässä keksitään 11 asiaa itsestä ja vastataan 11 haastajan kysymykseen. Ja lopuksi keksitään 11 omaa kysymystä kun haastetaan joku seuraava.



11 asiaa itsestä:

1. On kivaa tehdä todoja.

2. Kevään tullessa pitää saada maistaa kaikki uusia jäätelömakuja.

3. Tänä keväänä on aikeena myös kasvattaa kissanminttua siemenistä... vaikka tähänastisessa elämässä vihrepeukalo onkin löytynyt yleensä keskeltä kämmentä, eikä mikään siemenestä kasvatettu pysy hengissä pari viikkoa pidempään.

4. Kesäinen metsäsamoilu on mahtavaa.

5. Valkosipuli haisee/maistuu viemäriltä ja chili on vain kivuliasta.

6. Tän hetken paras purkka on kaneli-omena. Hirvein ikinä on spearmint *würg*.

7. Lentokonematkustaminen on loistavaa, etenkin nousut ja laskut <3.

8. Kääpiövuohet on niin suloisia:

Kuva täältä.

9. Pelailu on hauskaa. Viimeksi saatiin ystävän kanssa päätökseen hauska ja ei-liian-vaikea Puppeteer. Seuraavaksi vaikka Rayman Origins tulille.

10. Lapsuuden yksi isoimpia katkeruuksia oli, kun en ikinä saanut Gameboy Coloria ja Pokemonia sille. Onneksi asiaa on päässyt paikkaamaan tässä vanhemmalla iällä DSliten ja 3DS:n myötä...

11. ...vaikka myös vanhat pelit jaksavat yhä viihdyttää. Ehkä lempikonsoli lienee vieläkin ihka eka (oma) NES.



11 haastajan antamaa kysymystä:

1. Juotko teetä/kahvia? Mitä merkkiä?
Tunnustaudun sekakäyttäjänä.

2. Millä maustat juomasi (ks. ed. kysymys)?
Kahvi kaipaa vähintään maitoa (ei rasvatonta) tai jopa kermaa. Teen lisukkeet riippuu teestä. Nyrkkisääntönä mustiin teihin kuuluu maito, muihin ei välttämättä. Hyvin tee- ja mielialakohtaista.

3. Rakkain harrastus? Miksi?
Näperrys väkerrys piperrys. Siihen kuuluu kaikenlainen askartelu, piirtely ja sen sellainen. Siksi, että voi luoda jotain uutta ja ilahduttavaa, muttei liian vakavasti otettavaa.

4. Mitä aiot tehdä isona?
Ehkä sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Ylipäänsä kulttuuriala on aika jees.

5. Oletko jo "iso"?
Taktisista kohdin, varsin.

6. Millaisia blogeja luet/seuraat?
Ystävien ja tuttujen, lähinnä. Joitakin harvoja muitakin kiinnostaviin aihealueisiin liittyen, kuten kissat, bentot ja minimalismi/zen/yksinkertaisuus.

7. Miksi bloggaat?
Ehkä osittain siksi, että muistivihko ja pää pursuavat ja pieniä hauskoja juttuja voi olla kiva jakaa.

8. Mistä innostut?
Eläimistä aika usein. Lomakuvassa pylväännenässä ahteriaan nuoleva kissa, kadulla vaappuva pieni koira ja lähipuussa säkättävä orava innostavat heti riemuun.

9. Elämäsi suurin rakkaus?
...eläinaihe houkuttaa sanomaan tässä kohtaa, että Rena. Piirtäminenkin sopisi.

10. Mottosi?
Näitä on ollut ja mennyt. Tällä hetkellä tulee ehkä eniten hoettua itselle, että "kyllä se siitä." >___>

11. Pidätkö tällaisista haasteista?
Välillä paljonkin.



11 kysymystä seuraavalle haastetulle:

1. Mikä peli on paras peli?
2. Appelsiini vai kiivi?
3. Paras jäätelömaku?
4. Paras purkka ja ällöin purkka?
5. Paras musta tee / vihreä tee / valkoinen tee / yrttitee?
6. Klassinen: kissaihminen vai koiraihminen (vai joku muuihminen)?
7. Missä asennossa nukut yleensä?
8. Kopiokatti: Elämäsi suurin rakkaus?
9. Maistuuko nakki?
10. Onko jokin työ neulepuikoilla tällä hetkellä?
11. Toinen kopiokatti: Millaisia blogeja luet/seuraat?



Jos innostusta riittää, voi tämän tehdä kuka vain haluaa. Olen julma ja heitän nakilla kuitenkin Marlia! Ota koppi!

Viimepaketissa oli peukalo keskellä kämmentä.

27.2.2014

Pieniä iloja

Useina päivinä on tullut yritettyä löytää edes yksi ilahduttava asia päivästä. Lähinnä opinnäytetyön takia kun on ollut stressitaso melko korkealla viime syksystä asti. Työharjoittelu vie joinakin päivinä ajatukset muualle, vaikka illan muutamina vapaina tunteina ahdistus taas kasvaakin. Tämä viikko on kuitenkin "talvilomaa". Eli prokrastinaatiota, tuskailua ja opparin tuusaamista. Ja toki myös vähän tavallista enemmän aikaa ystäville.


Ilahduttava asia: aamun tuoreet jäljet.


Harjoittelupaikan ehdotonta parhautta: maalaaminen. Oma luonnoskirjankansi syntymänsä alussa.


Viikon kulkiessa eteenpäin himo pipertää jotakin on kasvanut sietämättömäksi. Tänään oli pakko päästä tekemään Jotakin näperrystä ja kun aamu-uninen kumppani puolinukuksissa mumisi jotain mokkapaloista, oli idea valmis. Herkkuja + väkerystä = win/win. Vaikka lopputulos ei ole millään tavalla leivontakirjakuvitustasoa, kelpasi torttu silti kaikille maistajille. Ja pääsin näpertämään. Ja oli hyvää.


Experimental mocha burns. Eli kokeellista mokkapalaa. Noms.

16.2.2014

Yhteistaidetta

Tässä taloudessa on lupa olla luova. Myös vieraille se sallitaan. Varsinkin eteisessä.

Taannoisena syksynä tuli keksittyä hauska tapa peittää eteisen seinässä ammottava ruma aukko, jossa ennen ovipuhelin sijaitsi. Sen sijaan, että aukon olisi vaikkapa kitannut umpeen ja maalannut näkymättömiin, piti sen eteen saada virittää elävää taidetta. Ei kun Biltemaan ja kirpputoreille etsimään sopivan kokoisia valkotaulua ja taulunkehyksiä. Koska perusmallin valkotaulu oli kirppislöytö-kehyksiin pikkasen liian iso, pienensi kumppani sitä ystävällisesti rautasahan voimin. Jostain syystä taulu ei kehysten keskelle asettunutkaan aivan suoraan ja taisi siitä leikkautua vähän liikaakin pois... vaan eipä haittaa, siitä tuli eteiseen reiän peitoksi valkoinen tyhjä taulu, melkein juuri niinkuin pitikin.

Tussien hankinnan jälkeen estradi oli kaikille vierailijoille avoin. Taulu täyttyi ajan mittaan mukavasti eri taiteilijoiden kädenjäljillä. Taannoin erään ystävän tuskastellessa ovella lähtöpuuhissa taulun piirtotilan vähyyttä, koitti viimein aika kuvata ja tyhjentää taulu. Eli tässäpä siis valmis taideteos à la asukit, ystävät, kaverit ja muut tuttavat.


Sivistynyttä, hienostunutta ja sopivasti pikanttia tarjoilevat artistit joita riitti joka sormelle.

Seuraava mestariteos on jo korkattu, tutut ovat tervetulleita taiteilemaan!

18.1.2014

Cookies!

Kaverin linkkaaman reseptin innoittamana (ja opinnäytetyön tekoa viivästellen) tuli taannoin himotus leipoa keksejä Amerikan tyyliin. Herttaisen leivonta/kokkausblogin reseptejä piti selailla enemmänkin, kun kaikki vaikutti niin herkullisilta. Päädyin kahteen pakko-testata -reseptiin. Muutaman päivän päästä tuli ryhdyttyä tuumasta toimeen.

Ja tällaisia niistä tuli.


Triplasuklaa-Domino cookies. (resepti täältä.)


Triplasuklaa-Domino cookieista tuli supermakeita. Ja mukavan pehmeitä keskeltä ja vähän rapeita reinoilta. Ja isoja, kämmenen kokoisia. Suuressakaan suklaanhimossa näitä ei pystynyt syömään kerralla kuin maksimissaan kaksi. Noms.


Karpalo-valkosuklaa cookies. (resepti täältä.) 


Karpalo-valkosuklaa cookieiden kanssa meinasi tulla harmi puseroon, kun valkosuklaa paloi useimmissa pohjasta. Niin hyvin triplakekseissä toiminut Pandan valkoinen ei ollutkaan hyvä valinta näihin, vaikka keksin koko ja paistoaika oli kutakuinkin sama. Taikinan rakenne kun oli lähinnä "kulhossa killuu karpaloita, suklaapaloja ja sormenpään kokoisia taikinakikkareita". Eli karpaloa ja suklaata oli niin paljon, että taikinaa oli vaikea saada pysymään kasassa myöskään pellille asetellessa. Varmaankin tämä irtonainen rakenne vaikutti kärähtämiseen mystisellä tavalla. Noh, hyviä ovat silti, joskin parin päivän jälkeen kivikovia...

Ehkä jatkan täydellisten karpalo-valkosuklaa -keksien metsästämistä, koska kaupan valmiit (Rainbow'n) ovat vielä toistaiseksi voittaneet useimmat muut keksit. Suklaisten cookieiden osalta voisi jatkaa isojen ja pehmeiden/reunarapeiden otollisten reseptien seurassa. Vielä kun löytäisi mahdollisimman lähelle Hesen valkosuklaacookieta mustuttavan keksiohjeen...

Leivonta on kyllä niin mukavaa. Vaikkei tulisikaan juuri toivotunlaista, on tuotoksia silti mukava maistella (ja syöttää "herkkulakkoileville" ystäville, muahaha).


5.1.2014

Jos sais perustaa eläintarhan, jossa ois 6 eläinlajia...

Eli eläimistä parhaimmat! Ajatusleikki, josta pidän ja kysymys jolla voi hämmentää kanssaihmisiä. Omaa tarhaa asuttaisivat:


Leijona - the cat of all cats. Muutkin kissapedot kävisivät, mutta leijona ehkä edustaa kaikkia muitakin arvokkaalla sulokkuudellaan. Nämä uhanalaiset kissaeläimet olisivat tarhan kruunu ja keskiössä. Ja tämä ei yllätä ketään jos yhtään tuntee blogin kirjoittajaa.

Lion cuddles forever!


Tapiiri - ihan mahtava naama ja kärsä ja sorkat ja poikasilla pilkut ja raidat. Sarvikuonon sukulainen. Niitä on kuutta lajia, joista viimeisin on ihan vasta löydetty! Tapiireihin liittyy Kiinassa ja Japanissa hieno uskomus, jonka mukaan ne syövät painajaisia.

Hähä! Uskallakin nukahtaa!


Muurahaiskarhu/tamandua - eri lajeja, mutta kaikki niin mainioita. Isomuurahaiskarhu on uhanalainen maan valloittaja siinä missä muut ovat puiden asukkeja. Niin mahtava häntä ja vekkulit muodot. Salvador Dalilla oli muurahaiskarhulemmikkejä.

Mom taxi!


Jääkarhu - karhuista kenties paras ja tassu kuin ihmisen käsi viisine sormineen. Kaiken kaikkiaan kiehtova karhu mustine ihoineen ja pigmentittömine karvoineen. Ja niin ilmeikäs.

Suuri ja pelottava peto!


Binturonki eli karhukissa - miten suloisen pörheä tupsukorva! Binturongillakin on viisi varvasta per tassu ja se käyttää häntää kiipeilyyn. Hauskana faktana binturongin myskirauhasten tuoksu muistuttaa popkornia! Binturongit ovat arkoja, rauhallisia ja elegantteja, aivan kuten...

Kiihdytän sun herkkuhimoa!


...Laiskiainen - rentoa suloutta. Muurahaiskarhun sukulainen. Elää symbioosissa turkissaan kasvavien levien kanssa, sekä mahalaukussa pesivien bakteerien kanssa. Kahdella tai kolmella etuvarpaalla. Ja voiko sanoa ei eläimelle jonka ihme on ihan yhtä Zen oli se miten päin tahansa.

Kaikki on maailman parasta!


(Kuvat: Google sensei.)